Kirkollisessa vihkikaavassa kysytään ”Tahdotko sinä…”. Samaa kysytään useita kertoja kirkkomme papiksi tai diakoniksi vihkimisen yhteydessä. Sana ’tahdotko’ kuuluu vihkiytymiseen. Siinä Jumala antaa, mutta sitä ei vain ’haluta’, vaan sen edessä sitoudutaan tahtomaan. Tahtomista kysytään häneltä, kuka tahtoo erottaa itsensä vihkimyksen mukaisesti. Esimerkiksi aviopuolisot tahtovat erottautua muista toinen toisilleen, palvelutyöhön vihittävä puolestaan erottautuu Jumalalle.

Israel ylittää Jordanin, James Jacques Joseph Tissot.

Raamatussa erottautuminen ei liity vain vihkimiseen. Jumala kutsuu omiaan tahtomaan ja erottautumaan hänelle myös arkisen elämän käänteissä. Hän pyytää meitä erottamaan hänelle aikaa, huomiota ja itsemme. Erityisesti hän kutsuu meitä erottautumaan silloin, kun hän aikoo tehdä jotain erityistä arjessamme.

Pyhittäytykää, sillä…

Tästä oli kyse, kun Joosua johdatti Israelin luvattuun maahan Jordanin yli. Israelin normaalin arjen keskellä oli kohta tapahtuva poikkeavaa. Tapahtuisi jotain, mikä muuttaisi Israelin arjen tästä eteenpäin. Tämän edellä kansa kutsuttiin pyhittäytymään.

”Joosua sanoi kansalle: ”Pyhittäytykää, sillä huomenna Herra tekee ihmeitä teidän keskuudessanne.”” (Joos. 3:5)

Kutsu pyhittäytyä on tässä kutsu valmistautua kohtaamaan jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Se saa kuulijoiden jakamattoman huomion osakseen. Tässä se vieläpä kutsui kuulolla olevan kansan mukaan ihmeeseen.

Suomenkielelleheprean tekstin kehotuksen sana kääntyy sanaksi ’pyhittäytykää’. Pyhittäytyminen tässä merkityksessä tarkoittaa ”jonkin paikan, asian tai ihmisen julistamista tai tekemistä pyhäksi, eli erotuksi pyhään käyttöön ja tarkoitukseen”. Ja erottaminen tarkoittaa tässä ’talteen laittamista’, eli ottaa jokin erilleen tiettyä tarkoitusta varten kaiken muun joukosta.

Kun siis Joosua kehotti kansaa pyhittäytymään, hän valmisti heidät kohtaamaan Jumalan suuret teot ja erottautumaan niitä varten niin, että Jumalan teot saavat astua voimaan heidän elämässään.

Samanlainen kehotus pyhittäytyä annettiin kansalle aiemmin Siinailla ennen Jumalan liiton solmimista, kun Mooses laskeutui Siinailta ja kehotti kansaa pyhittäytymään (2. Moos. 19:14-15). Pyhittäytymiseen liittyi ulkoisia rituaaleja, mutta oleellisinta oli se, että ihmiset ymmärsivät astuvansa ’arkisesta’ ’pyhän’ puolelle. Ja tuo astuminen tapahtui sanalla ’tahdon’.

Mitä Jumala sitten tällä kertaa teki sellaista, minkä edessä hän tahtoi kansan pyhittäytyvän, jotta hän sai heidän erottamattoman huomionsa. Joosuan kirja kuvaa tapahtumaa näin:

Oli elonkorjuuaika, ja Jordan tulvi kaikkialla yli äyräittensä. Kun arkkua kantavat papit saapuivat Jordanille ja heidän jalkansa painuivat rantaveteen, yläjuoksulta virtaava vesi pysähtyi ja patoutui kuin muuriksi kaukana Adamin kaupungin luona, lähellä Saretania. Alajuoksun vedet laskivat Kuolleeseenmereen, Suolamereen, ja katosivat kokonaan näkyvistä. Näin kansa kulki Jordanin yli Jerikon kohdalta. ” (Joos. 3:15-16)

Kehotuksella pyhittäytyä Jumala valmisti kansansa todistamaan siitä, mitä hän teki Jordanilla. Pyhittäytymisestä ei seurannut, että sen jälkeen pyhittäytyneet olisivat tehneet jotain suurta, vaan heidät erotettiin antamaan koko huomion siihen, mitä Jumala tekee. Kansa erotettiin tätä tapahtumaa varten paitsi todistajiksi siitä, myös astumaan Jumalan lupaukseen. Jordanilla Jumala paitsi näytti valtasuuruutensa, hän kutsui kansansa astumaan yhdessä hänen kanssaan siihen lupaukseen, joka tulisi muuttamaan heidän arkensa.

Minun Jordanini

Mitä sinä vastaat, kun Jumala tahtoo tehdä sinun arjessasi jotain erityistä? Hän ei kysy sinulta, mitä sinulla, mitä sinulla ei ole eikä sitä mitä sinä osaat tai et osaa. Hän kysyy sinulta ainoastaan sitä, että tahdotko astua arjessa askeleen yhdessä hänen kanssaan.

Ole valmis kohtaamaan arjessasi jotain tavanomaisesta poikkeavaa, kun Jumala kehottaa sinua erottautumaan hänen tarkoitukseensa. Hän ehkä kysyy sinulta, että tahdotko erottautua hänelle ja hänen käyttöönsä. Tai ehkä hän kysyy sianua todistamaan niistä suurista teoista, joita hän aikoo tehdä sinun arjessasi. Jumala kysyy sinua astumaan yhdessä sinun arkesi Jordaniin, jotta voit nähdä sen ihmeen ja tarkoituksen, jonka Herra on varannut sinun kohdallesi.

Tapahtuman ei tarvitse olla suuren suuri, mutta sen tekee ainutlaatuiseksi se, että Jumala itse on siinä läsnä ja sinä saat olla erotettu hänelle ja hänen tarkoitustaan varten.

Uskaltaudu siis pyhittämään itsesi arjen keskellä Jumalalle; se on erottautumista kaikesta muusta hänelle ja hänen tarkoitukseensa. Se ei tarkoita sitä, että hän odottaa sinun hyppäävän pois arjestasi johonkin täysin tuntemattomaan. Päinvastoin se tarkoittaa sitä, että Jumala tulee sinun arkeesi ja kutsuu sinut siellä elämään hänen tarkoituksessaan.

Mutta kuten alussa puhuimme tahtomisesta, tässäkin on kyse valinnasta ja uskalluksesta tahtoa. Tänäänkin Jumalan Pyhä Henki kysyy sinulta, että tahdotko sinä erottaa tämän päiväsi kaikessa sen arkisuudessa häntä varten?

Pohdittavaa

Uskallanko antaa Jumalan tulla arkeeni ja matka siellä hänen kanssaan?