10.2.2020 klo 18:36
Uutinen

Kädenvääntö Helsingin valomainoksesta – ”Voiko kaupunki vaatia rumat verhotkin vaihtoon?”

Valomainoksen kohtalo ratkennee tällä viikolla. Yrittäjä vaatii tasapuolista kohtelua.

Outshine Oy:n yrittäjä Jani Lepistö käy kädenvääntöä Helsingin kaupungin kanssa Mannerheimintien ja Runeberginkadun kulmauksessa olevasta isosta valomainoksesta.

Kyseessä on iso, 27-metrinen mainos, joka kattaa 17 ikkunan pinta-alan kiinteistön toisessa kerroksessa. Asia tulee päätettäväksi Helsingin kaupungin ympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostossa ensi torstaina.

Kaupunki pitää valomainosta säännösten vastaisena, koska siinä esitetään mainoksia, jotka eivät liity kiinteistön vuokralaisiin. Lisäksi kaupunki toteaa, että mainos rumentaa katukuvaa.

Mainoslaitteen toimittamisesta vastaava Outshine Oy haluaa lisäneuvotteluja kaupungin kanssa.

– Helsingin rakennusvalvonnalla on ollut aikaisemmin sellainen linjanveto, että jos näyttö on ikkunan sisäpuolella, sille ei tarvitse hakea lupia. Tästä syystä taulut ovat yleistyneet Helsingissä. Niitä on muun muassa Stockmannilla, Amos Rexillä ja Sokoksella, Jani Lepistö sanoo.

– Rakennusvalvonnan perustelu on ongelmallinen. Se haluaa puuttua yksittäiseen näyttöön. Silloin pitäisi puuttua muihinkin. Näytössä myös esitetään jatkuvasti liikehuoneiston omistajan mainontaa, toisin kuin rakennusvalvonta väittää.

Outshine on reagoinut kaupungin vaatimukseen himmentämällä näytön kirkkautta.

Ikkunan peittämistä vai ei?

Helsingin kaupunki on vaatimassa näytön poistamista toukokuuhun mennessä 10 000 euron uhkasakon nojalla. Kertaluonteisen maksun lisäksi uhkasakkoon on määritelty 2000 euron kuukausittainen maksu kunnes mainos on poistettu. Uhkasakossa on kyse vasta esityksestä, josta päätetään niin ikään ensi torstaina.

Helsingin rakennusjärjestyksen perusteella ikkunan pinta-alasta saa peittää korkeintaan puolet. Tätä suuremman pinta-alan peittäminen edellyttää toimenpideluvan.

– Mielestämme ei ole ikkunan peittämistä, jos mainos on ikkunan sisäpuolella. Voiko rakennusvalvonta siis ilmoittaa asukkaalle, että tämän verhot ovat rumia, vaihda ne, Lepistö kysyy. Hän huomauttaa, että samassa paikassa on ollut viimeiset yhdeksän vuotta saman kokoinen mainos.

– Yrittäjä on tulostanut mainokset vuosittain ja valaissut ne ledilampuilla. Meidän ratkaisumme mahdollistaa sen, ettei mainoksia tarvitse enää tulostaa.

”Ei enää yhtää lisää sääntelyä”

Lepistö odottaa nyt kaupungin päätöstä asiassa, mutta edellyttää, että käytäntö valomainosten suhteen on jatkossa sama kaikille.

– Mielestäni tällaiset näytöt kuuluvat kaupunkiin. Ei Helsinkiin tarvita yhtään lisää perusteetonta sääntelyä.

Outshine ei ole ainoa yritys, joka markkinoi vastaavia valomainoksia. Yrityksen liikeideana on esittää näytöillä kumppaniyritysten mainontaa. Yrityksellä on ollut toimintaa vuodesta 2018 lähtien.

– Nyt kyseessä olevassa valomainoksessa vaatteita maahantuova yritys mainostaa omia tuotteitaan ja saavat siitä tulovirtaa. Rahoitamme projektin myymällä näyttöön mainostilaa, Lepistö selvittää.

Yrittäjä, jonka tiloissa valomainos sijaitsee, saa mainosmyynnistä tietyn osuuden itselleen.

Kuva: Outshine Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi