Kiinan ”pilipalisarja” vetää puoleensa jalkapallotähtiä – ”Olen raivon partaalla näistä siirroista”

Penkinlämmittäjät aloittaa kolmannen kautensa heti varsin intensiivisellä keskustelulla tammikuun siirtoikkunasta. Toimittajat puivat mitkä seurat onnistuivat parhaiten hankinnoissaan ja mitkä siirrot puolestaan ovat tuhoon tuomiottuja. Lisäksi aiheena seurauskollisuus nykyajan jalkapallomaailmassa.

Jalkapallopodcast on hankkinut joulutauon aikana vahvistuksia myös omaan kokoonpanoonsa, kun mukaan hyppää kolmantena vakituisena toimittajana Jussi Vainikka.

Atte Ruuttilan mielestä italialaisseura Fiorentina on tammikuun siirtoikkunan selkeä onnistuja. Usealla hankinnalla vahvistunut firenzeläisjoukkue on tällä hetkellä Serie A:n kolmannella sijalla, ja eroa sarjakärki Napoliin on kahdeksan pistettä.

Kolmikkoa myös kirjaimellisesti ärsytti Kiinaan menetettyjen huippupelaajien joukkio. Muun muassa Freddy Guarin, Jackson Martinez ja Gervinho ovat pelaajina sitä tasoa, että he pystyisivät pelaamaan Euroopassa vielä huippujoukkueissa useamman kauden. Raha kuitenkin vei Aasiaan.

– Olen lähes raivon partaalla näistä siirroista. Tulee fiilis, että Kiinan liiga on pilipalisarja. Nämä yksittäiset pelaajat eivät yksistään nosta sarjan tasoa.

Jakson toisella puolikkaalla puidaan, onko seurauskollisuus kadonnut täysin nykyfutiksesta.

Seurat pystyvät tarjoamaan yhä parempia harjoitusolosuhteita pelaajille, ja kunnon palkankorotuksen edessä voi olla vaikea kieltäytyä.

Hyvänä esimerkkinä on suomalaispelaaja Kasper Hämäläinen, jonka siirto Lech Poznanista Puolan mahtiseuraan Legiaan herätti suurta keskustelua.

– Haluan näissä asioissa edelleen uskoa romantiikkaan. Tuntuu hölmöltä, että Hämäläinen haluaa heittää tähtistatuksensa täysin romukoppaan tuollaisessa seurassa, Vainikka kommentoi.

Penkinlämmittäjät on rantautunut myös Facebookiin. Sivujen tykkäyksellä pysyt varmasti ajan tasalla siitä, mitä futismaailmassa tapahtuu ja mikä nyt puhuttaa.

*Pahoittelemme yhden mikrofonin heikkoa äänenlaatua. Vika korjataan seuraavaan lähetykseen.

[mixcloud https://www.mixcloud.com/penkinlammittajat/penkinl%C3%A4mmitt%C3%A4j%C3%A4t-s03e01-tammikuun-siirtoikkuna-ja-seurauskollisuus/ width=100% height=120 hide_cover=1 light=1]

Kuva: Getty

Facebook: Penkinlämmittäjät
Twitter: @Penkinlam

Toimittajat: Atte Ruuttila (@ARuuttila), Anssi Karjalainen (@A_Karjalainen) ja Jussi Vainikka (@j_vainikka)