Antakaa meille uutisia
Nettijournalismi on edelleen mysteeri suomalaisille joukkoviestimille, vaikka tätä on tehty parikymmentä vuotta. Otsikot, jotka eivät kerro mitään, ovat nykyään arkea myös talouslehdissä ja Ylellä.
Klikkiotsikot (NYT 23.2.) ovat vain pieni osa kasvavaa ongelmaa, jossa perinteiset uutiset eivät enää erotu uutisvirrasta. Suomessa koukutuksiin panostetaan ansaintalogiikoita ja uutta bisnestä enemmän.
Kun otsikossa on kysymysmerkki, sen voi huoletta sivuuttaa ”uutisena”. Kysymykseen ei uutisessa vastata tai toimitus kysyy lukijan kokemuksia. Niistä koostetaan artikkeli, mitä mieltä ”suomalaiset” ovat jostain aiheesta.
Testit ovat suosittu tapa tehdä journalismia ja popularisoida työläitä aiheita. Esimerkiksi Ylen Mika Rahkosen mukaan testit kuuluvatkin nettijournalismiin. Testeillä ei kuitenkaan ole uutisen tapaisia kriteereitä, ja ne vaihtelevat viihdyttävistä jopa harhaanjohtaviin.
Testien ja kyselyiden vastauksista koostetaan surutta ”tutkimuksia”, joiden tuloksilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Tai ainakaan tilastojen tai faktojen. Esimerkiksi Petro Poutanen pohtii nettikyselyiden ongelmallisuutta.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien perusongelma ovat uutisvirran osastot. Sana ”video” tarkoittaa pelkkää videota, mutta kun otsikossa on nuoli, niin kyseessä onkin video, joka on purettu myös tekstiksi.
Lehden ”kolumni” on kolumni tai virallinen pääkirjoitus. Lisäksi HS:lla on ikävä tapa tuoreistaa nostamalla vuosiakin vanhoja uutisia otsikkovirtaan ”uutisina”.
HS on tuotekehitellyt niin sanottuja tabloidisaatioartikkeleita ja peruselämänohjeita erityisesti sairauksista. Esimerkkinä osittain proosamaisesti minä-muotoon kirjoitettu ”Näin ajattelee narsisti”. Haastattelu sotkee iloisesti haastateltavan ja journalistin roolit sekä artikkelin pointit.
Yle on laajentanut uutisista aikakaus-, harraste- ja naistenlehtien suuntaan. Yhä useampi uutisvirran artikkeli ei ole uutinen, kuten 22.2.2015: ”Itsemurhatauti pakottaa Katjan pukeutumaan pankkirosvoksi: ”Tämä kipu on saatanasta” ”.
Yle Alueet on oma lukunsa. HS:n Teemu Luukka on koonnut joitain Yle-helmiä, kuten Ylen alueellinen eriteuutisointi. Esimerkiksi Yle Pohjanmaa tietää 22.2.2015 kertoa, että ”Tosifani valvoo ja veikkaa: Oscar-gaala kiehtoo elokuvan ystäviä”. Uutisen mukaan Jalasjärvellä katsotaan Yle Teeman Oscar-gaalaa elokuvateatterissa.
Joko Ylellä on kiinteän Yle-veron myötä liikaa journalisteja tai sitten maailmassa ei vain ole riittävästi uutisoitavaa Ylen journalistiarmadalle. Ylen Uutisvahti olisi mainio mobiilisovellus, mutta Ylen uutisvirran logiikan vuoksi hyödytön.
Pääuutisvälineistä yllättäen juuri Ylellä tuntuu menevän uutisvirrassa eniten sekaisin uutiset, talon tekemät kysely”tutkimukset”, niiden aineistonkeruu sekä lukijoiden mielipiteiden ja valokuvien kerääminen.
Iltapäivälehdillä lavea journalismin käsitys kuuluu tuotteeseen. Iltalehti ja Ilta-Sanomat julkaisevat runsaasti videoita, joiden sisältönä voi olla pari valokuvaa. Näitä kuvavideoita edeltää tolkuttoman pitkät mainokset. Hinta-laatusuhde uutisarvoon nähden on kehno.
IS hallitsee klikkiotsikoinnin Suomen ennätystä: ”Skottikuvaaja ei ikinä uskonut törmäävänsä tähän näkyyn 2000 metrin korkeudessa Mongolian vuoristossa – katso kuvalinkki”. Kyseessä oli snookerpöytä. Iltalehti tarjoaa lisäksi otsikoita, jotka toisinaan johtavat suoraan maksulliseen digiversioon.
MTV:ta on turha edes tarkastella nettijournalismin osalta. Esimerkiksi yhtiön Nazisin taistelu -uutinen 2012 on eeppinen klassikko.
Mitä näiden mukauutisvirtojen keskellä voi tehdä, kun lukee uutisia työkseen? Sitä ihan maksaisi pelkistä nettiuutisista, mutta kaupallinen joukkoviestintä saati Yle eivät enää tarjoa tällaista tuotetta.
Kotimainen Ampparit ratkaisee ongelman esimerkiksi tietotekniikkauutisten osalta. Ainakin Yle voisi tarjota Yle-veron myötä erillisen uutisvirran, jossa olisi ihan vain uutisia.