Vauraus keskittyy tulevaisuudessakin
Sosiaalisessa mediassa velloo keskustelu vaurauden epätasaisesta keskittymisestä, mutta ihmisten arkikäytös vain lisää sitä.
Rikkaiden vaurastuminen kiihtyy entisestään, kehitysjärjestö Oxfam ennakoi. Jo 2009 rikkain 1 prosenttia ihmisistä omisti 44 prosenttia varallisuudesta.
Vastaavasti 80 prosenttia ihmisistä omistaa yhdessä vain murto-osan maailman kokonaisvarallisuudesta.
Ilmiö ja keskittyminen ei ehkä tunnu reilulta, mutta on nykymenolla lähes vääjäämätöntä. Sama keskittymisen logiikka toteutuu niin mikrobien kuin sosiaalisen median verkostoissakin, niin tie- ja sähköverkkojen tiheydessä kuin nettipalveluidenkin suosiossa.
Ilmiön havaitsi ensimmäisenä kansantaloustieteilijä Villfredo Pareto vuonna 1906. Italialaisista 20 prosenttia omisti 80 prosenttia maasta. Sittemmin niin sanottu 80–20-sääntö on havaittu yleisemmin.
Esimerkiksi elokuvista, kirjoista, musiikista ja muista tuotteista 20 prosenttia on hittejä, mutta harva tietää ennakkoon mitkä. Tätä universaalia ilmiötä selittää moni teoria, kuten Zipfin laki, mittakaavaton verkosto ja 1-9-90-sääntö sekä Pitkä häntä.
Tarkasteltava asia ja suosio keskittyy populaation koosta riippumatta muutamalle yksilölle, on sitten kyseessä äänestys ja EU-vaalit tai kotimaiset tv-ohjelmat. Suurin osa ehdokkaista tai ohjelmista on varsin vähän suosittuja.
Mittakaavattoman verkoston selitys on yksinkertainen ja voi kuulostaa kehäpäätelmäiltä. Resurssit ja suosio keskittyvät pienelle osalle populaatiota, koska sillä on paremmat resurssit kasvattaa suosiotaan aiempaan pohjautuen. Suosio lisää suosiota, kuten sanotaan, ja nettiaikana tämä vain korostuu.
Vaurastumiskeskusteluissa on pohdittu, voiko yhteiskunta tehdä asialle mitään. Itse ilmiölle ei, ellei aleta luoda 1-9-90-säännölle mekanismeja. Esimerkiksi Amazon suosittelee onnistuneesti tuotteita ostajille.
Kun ostaja etsii suosituimpia äänitteitä (1 %), niin verkkokauppa nostaa näkyviin myös jonkin verran (9 %) suosittuja artisteja sekä ehdotuksia arkiston uumenista (90 %). Näin Amazon parantaa vähemmän suosittujen artistien kuilua suhteessa megatähtiin ja lisää yhtiön myyntiä.
Rikastumistilanteeseen on ehdotettu perintöveroa, Tobinin veroa valuuntasiirrossa ja muita leikkureita kuilun kaventamiseksi. Hyvinvointivaltion tulonsiirtojen perusidea on nimenomaan tasata 1-9-90-säännön vaikutuksia.
Verkostotutkimuksen näkökulmasta voi kysyä, ovatko rikkaiden omaisuusleikkurit oikea kohde 1-9-90-säännön vähentämiseksi?
Rikastumisen tasoittamiseksi voitaisiin määrätä vaikkapa suosiokatto sosiaalisessa mediassa, vaikkapa 5 miljoonaa seuraajaa Twitterissä. Tai Vain elämää -sarjalla saisi olla korkeintaan 100 000 yhtäaikaista tv-katsojaa. Miltä kuulostaa?
Esimerkiksi Vain elämää on selkeästi lisännyt artistien äänite- ja keikkamyyntiä ja kesittänyt mammonaa muutamalle huippusolistille, vaikka voitaisiin kannustaa nousevia tähtiä massan seasta.
1-9-90-sääntöön voisi vaikuttaa, periaatteessa.
Jokaisen ihmisen kaikki arkivalinnat vaikuttavat vaurauden ja suosion kasautumiseen, on sitten kyse mega-artistista tai Mutti-tomaattimurskasta. Valitsemalla jonkin verran tai vähän suosittua tarjontaa loivennettaisiin kurvia 1 prosentin ja muun maailman välillä. Mutta.
Yhteiskunnan tai planeetan ohjaustoimista rikastumisen hidastamiseksi ei ole varsinaista hyötyä niin kauan kuin arjen ostopäätöksillä suosimme sitä, mitä muutkin suosivat esimerkiksi somessa tykkää-täpillä ja linkkijaoilla. Rikkaat rikastuvat, ihan itse yksilöllisesti yhdessä päätämme siitä.