Avoin Suomi 2014 – missä määrin?
Suomen suurin avoimuustapahtuma herätti ennakkoon hilpeyttä: seminaari-ilmoittautumisessa kysyttiin avoimesti osallistujan hetua ilman suojattua nettiyhteyttä.
Etukäteen pyydettiin sisääntulossa näyttämään henkilötodistus sekä varautumaan turvatarkastukseen ja repun tutkimiseen. Lopulta sisäänpääsy oli turhankin yksinkertaista.
Valtioneuvoston kanslian koordinoiman tapahtuman varovaisuus on sinänsä ymmärrettävää. Mutta niin kauan kuin pääministerimme makaa avoimesti maalitaulussa huvipuistossa, järeät turvatoimenpiteet seminaareissa lienevät turhia.
Varsinaisesti Avoin Suomi 2014 -tapahtuma käsitteli pääasiassa avointa dataa ja tietoa. Avoimet toimintatavat, kuten joukkoistaminen, prosessien avaaminen ja osallistuminen, olivat täytettä.
Lisäksi avointa dataa ja uusia avauksia esitteli pääasiassa julkishallinto ministeriöistä tutkimuslaitoksiin. Tapahtuman olisi huoletta voinut nimetä vaikkapa Avoin data Suomessa 2014.
Tapahtuman pääperiaate oli myös modernisti vanhanaikainen top-down: yksi puhuu ja muut saavat tviitata tai ottaa selfieitä.
Hyvin järjestetty tapahtuma sai kuitenkin pikaisesti messuvieraat summaamaan yleisellä tasolla käsityksiä, kuinka avoin Suomi on 2014.
Demokratian osalta olemme edelläkävijöitä esimerkiksi kansalaisaloitteessa ja sitä tukevissa oikeusministeriön nettipalveluissa. Eduskunnan toiminta on täysin avointa ja Kansan muistin avulla voi tarkastella kansanedustajien puheita vuosien takaa sekä tilastoina.
Julkishallinnon tuottaman datan avaaminen on muuttunut ripeästi viidessä vuodessa pikemminkin käytännöksi kuin poikkeukseksi. Datan avaamisen myötä Suomeen on alkanut hissukseen syntyä myös uutta liiketoimintaa – tosin ripeämpääkin se voisi olla.
Korkeakoulut ovat alkaneet avata tieteellisiä artikkeleitaan kaikkien saataville ilman maksua ja vähitellen myös tutkimusaineistojaan. Tältäkin osin kaikki hyvin.
Puolueet avautuvat vaihtelevasti, mutta ensisijaisesti yksittäisten poliitikkojen myötä. Monet puolueet tarjoavat alkeellisia osallistamistapoja avoimesti netissä, kunhan on vain jäsenkirja. Vaalirahakohu opasti puolueita avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen väkipakolla, mutta vapaaehtoisessa eturintamassa ne eivät vaikuta olevan.
Ongelmat alkavat liike-elämästä. On hämmentävää, miten julkishallinto omaksuu uusia toimintatapoja muutamassa vuodessa, kun luulisi nimenomaan liike-elämän löytävän niistä kilpailuetua.
Tuliterä My Data -opas (julkaistaan 16.9.2014) esittelee, mitä kaikkea kuluttaja voisi tehdä itse tuottamallaan arkidatalla, kuten kauppalaskulla, jos siihen pääsisi käsiksi. Oman datan hallinnointiin ja etenkin omistamiseen liittyviä kysymyksiä pohdittaneen lähivuosina Suomessa enemmänkin.
Myös terveydenhuollossa edetään oman datan kanssa. Bloggasin aiemmin, että monet amerikkalaisyhtiöt tekevät omalla datalla loistobisnestä – miksei Suomi?
Suomalaiset etujärjestöt elävät yhä aivan omassa 1970-luvussaan. Saavutettuja etuja ei peruta saati että omaksuttaisiin ketterästi ja etukenossa toimintatapoja, joissa muu Suomi pitkälti jo elää. Esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluhaarasta tihkuu toisinaan epämääräisiä arvailuja, toisinaan ei (HS 11.9.2014).
Mikä siinä on niin vaikeaa 2010-luvulla kertoa edes neuvottelutavoitteita saati neuvottelujen etenemisestä? Tulevaisuuden eläkejärjestelmä saattaisi olla jopa kiinnostavampaa, jos tarjottaisiin suoraa nettilähetystä neuvotteluista sekä dataa ja helppokäyttöisiä laskureita oman elämäntilanteen ennakointiin.